C-juniorit näytti sisunsa
8.12.2019 21:30 Uutiset / C1-04-juniorit

Aikalisä tuli tarpeeseen

Lauantaina 7.12.2019 Ryhdin C-junnut näyttivät mistä Ryhdin pelaajat on tehty ja mitä varten.

Vuorossa oli toiseksi viimeinen Suomi-sarjan karsinta ottelu jossa vastaan luisteli Vaasan Sport Kurikan kotikaukalossa.

Pienen ja pippurisen Ryhdin huonoksi onneksi D1 vahvistuksilla oli oma peli miffiä vastaan joten apuja ei tuolta suunnalta ollut saatavilla. Myös Sportin naisten joukkueen vahvistukset olivat kipeinä. Sportin C-junnuistakaan ei apuja irronnut johtuen edellisestä kohtaamisesta Sportin C-junnujen kanssa jossa Sport antoi Ryhdille 2 omaa pelaajaansa vahvistukseksi ja Ryhti lähti Vaasan koti hallista yhden pisteen kanssa kotiin. Lisäksi tiedettiin että Poikselkä oli toipilaana ja aamulla selvisi että myös Niemi on toipilaana ja näin ollen Ryhdin joukkueessa oli lopulta pelaamassa Söderlund yksinoikeudella luukkuvahtina ja Ala-Krekola, Hakola, Peltonen, Heikkilä, Leppäharju ja Mattila. Jäälle oli siis hinkumassa maalivahti ja 6 kenttäpelaajaa.

Jääkiekon säännöistä johtuen jouduimme kuitenkin yhden pelaajan sijoittamaan vaihtoaitioon joka tuntui hieman epäreilulta koska kaikilla pelaajilla oli halu saada peliaikaa. No tyydyimme siihen että yksi kerrallaan jonkun oli pakko olla poissa kentältä. Vastapuolella oli tilanne kuitenkin paljon huolestuttavampi koska sielä jouduttiin pitämään yhtäaikaa 9 pelaajaa aitiossa poissa jäältä ;0)

Ottelu päättyi lopulta tulokseen 2-6 jossa Ryhdin maaleista vastasivat ensimmäisessä erässä kolmikko Leppäharju (Ala-Krekola, Hakola) ja toisen erän loppupuolella Mattila (Leppäharju).

Ottelun alussa oli tunne että kuinkahan käy ja missä vaiheessa pelaajat on aivan loppu mutta pelin edetessä rupesi käymään selväksi se että 60min on peliaika ja se myös pelataan. Vaikka tulos oli mitä oli niin täytyy sanoa että Ryhti voitti itsensä ja pelinsä ja ottelu päättyi kaikkien (myös kannustajien) osalta Ryhdin voittoon. Ryhti näytti mitä on treenattu ja miksi on treenattu. Päivä päättyi siis pelkkiin voittoihin. Sport voitti tuloksellisesti ja Ryhti pelillisesti.

Muutama kuva kertoo ottelusta enemmän kuin 1000 sanaa.


   
Lisää uutisia
C1-04-juniorit
«  Helmikuu   »
Kategoriat