Ryhdille piste vuoden ensimmäisestä ottelusta.
6.1.2020 11:40 Uutiset / Edustus

Ryhdille piste vuoden ensimmäisestä ottelusta.

KuRy - APV 3-4vl. (2-1, 0-2, 1-0, 0-0, 0-1)

Ryhti taisteli pisteen eilen lauantaina kotiottelussa APV:tä vastaan. Ensimmäisessä erässä laadukkaalla tekemisellä päästiin jo 2-0 johtoon, mutta varsinkin heikon toisen erän ansiosta kaveri pääsi kipuamaan johtoon. Kolmannessa erässä taisteltiin taas hienosti pelin päälle ja niitattiin ottelu ansaitusti tasoihin, mutta pilkuilla kaveri oli napsun parempi ja otti kaksi pistettä meidän yhtä vastaan.

Maaleista vastasivat kahdesti Eero Laurila ja kertaalleen Ilya Denisov. Parhaana palkittiin pilkuillakin rystyltä yläpönttöön kiekon nostanut Iiro Pakka.

Suuri kiitos kaikille paikalle saapuneille, teitä oli paikalla kiitettävä 240 käsiparia.

Ensi viikonloppuna jatketaan kahdella kotiottelulla! Perjantaina Kurikkaan hiipii Närpiöstä Kraft ja lauantaina Kauhavalta Hela-Kiekko. Kuva-Pasi Palo

-Ykköskuski


   
Lisää uutisia
Valmentajat
«  Helmikuu   »