Ryhti pisteittä tauolle.
16.12.2019 19:23 Uutiset / Edustus

Ryhti pisteittä tauolle.

Virkiä - KuRy 5-4 (1-1, 3-0, 1-3)

Kurikan Ryhti kävi mittelemässä Lapualla 13.12. Rautaliigan runkosarjan kamppailun paikallista Virkiää vastaan. Ryhdin ja varsinkin joukkueen sielun Toni Sippolan kolmannen erän takaa-ajo ei kantanut voittoon saakka, vaan kolme pistettä jäivät Lapualle.

Ensimmäisessä erässä kotijoukkue tuli alusta asti päälle kuin yleinen syyttäjä, joka johti kahteen rangaistukseen. Jäähyt hoidettiin mallikkaasti ja kestimme alkuvyöryn, jonka jälkeen pelitilanteet kentällä tasaantuivat. Tästä huolimatta ottelun 14. peliminuutilla vastustajan vastahyökkäyksen päätteeksi mm. SM-liigassa tahkonnut ja kolme Mestiksen mestaruutta aikoinaan voittanut Eetu Heikkinen pääsee laukomaan kiekon lähes viiksien välistä ylämuoriin. 1-0. Erän lopussa Janne Parkkali (Muikku, Pakka) pääsee kuitenkin niittaamaan pelin maalinedushässäkän jälkeen tasoihin. Koppiin 1-1 tilanteesta.

Toisessa erässä kaveri oli huomattavasti parempi ja teki jopa kolme maalia. Erän torjunnat 1-18 kertovat kaiken oleellisen. Ei siitä sen enempää. Tauolle 4-1 tappiolla.

Erätauolla päätettiin laittaa kaikki peliin ja lähteä takaa-ajoon. Pääarkkitehtina toimi joukkueen varakapteeni, todellinen herrasmies ja unelmavävy Toni Sippola. Ensin ajassa 41:59 Deniss Martjusovsin äärettömän hienosta esityöstä Toni pääsee laukomaan kiekon tyhjään häkkiin maalin kulmalta. Toiseksi syöttäjäksi Gleb Ugarov. 4-2.Tästä vajaan minuutin päästä Toni ohjaa Juuso Teinin laukauksen börsään. 4-3. Tähänhän olisi tylsä lopettaa, joten edellisestä maalista aikalasi liikahtaa vajaat kolme minuuttia, kun vastahyökkäyksen päätteeksi nuori kolossi Raimo "Raipe" Laitila syöttää kiekon läpi poikkikentän Tonille, joka laukoo ranteella kiekon yli poikittaisliikkeessä olevan Virkiävahdin patjan. Peli tasoihin ja hattutemppu on tosiasia! Kolme häkkiä alle neljässä minuutissa, melkoinen sankari! Peli pysyi otteessamme myös tämän jälkeen, kunnes tottakai alle kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua kiekonmenetyksen seurauksena Virkiän pelaaja pääsee laukomaan kiekon vapaasti maalin edestä häkkiin. 5-4. Pyristelyt eivät lopussa enää tuottaneet tulosta, joten kaikki pisteet jäävät Lapualle, vaikka saimmekin aikaan upean nousun erän alussa.

Tonille luonnollisesti ansaittu parhaan pelaajan palkinto. En ole tarkistanut, mutta jotain Ryhdin historiaa tuossa täytyi olla!

Kraft - KuRy 7-4 (0-3, 5-0, 2-1)

Lauantaina 14.12. karavaani kuljetti Kurikan Ryhdin Närpiöön kohtaamaan kiekkobuumista nauttivat Kraftilaiset. Edellispäiväinen vääntö Virkiää vastaan oli muisto vain, kun kiekko tiputettiin jäähän uuden ottelun merkeissä.

Ensimmäinen erä oli ihana. Heti alusta asti oli selvä kuka vie ja kuka vikisee; kaveri ei pysynyt meidän kyydissä alkuunkaan. Pääsimme kuljettamaan kiekon suht helposti vastustajan päätyyn ja luomaan tilanteita uudestaan ja uudestaan. Eikä kauaakaan, kun Joni Muikun aloitusvoiton jälkeen Eero Laurila pääsee iskemään laatan vapaasti ylämummeliin. 0-1. Juuri ennen erän puoliväliä Ilya Denisovin ja Joni Muikun esityöstä Oscar Rzekanowski pääsee yksin läpi ja uittaa mustan verkkoon. 0-2. Tästä vajaan puolen minuutin kuluttua, jälleen hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen, Juha-Pekka Luukkainen pääsee ensimmäisenä Vilho "MYHI" Yli-Hannukselan laukauksen jälkeiseen irtokiekkoon ja nostaa lukemiksi jo 0-3. Toiseksi syöttäjäksi merkittiin aloituksen voittanut Toni Sippola. Erän loppu meni samanlaisissa tunnelmissa, mutta lisämaaleja ei nähty, joten erätauolle mukavassa 3-0 johdossa.

No mitäs sitten tapahtui. Pelin paino muuttui aivan täysin ja yhtäkkiä kaveri saikin liukuhihnalta ylivoimahyökkäyksiä ja maalintekotilaisuuksia. En oikein tiedä mitä asiasta kirjoittaa, niin hämmentävä käänne koko otteluun ja peliin. Kaveri teki erässä viisi maalia jättäen meidät samalla maaleitta. Uskomatonta. 5-3.

Kolmas erä painettiin parhaamme mukaan, mutta kotijoukkue piti itsensä johdossa loppuun saakka. Erän ainokaisemme teki Ilya Denisov (Sippola, Ugarov). Loppulukemat siis 7-4, josta viimeisen Kraft pääsi tekemään tyhjään rysään.

Enpäs ole ennen moista ylösalas- suuntaista muutosta kokenut. Kokemus tämäkin. Nyt on aika käpertyä sielun syvimpiin sopukkoihin ja paneutua hetkeksi miettimään, että miten tuollainen pelitapahtumien kääntyminen on ylipäätään mahdollista..

Nyt on edessä joulutauko. Seuraavan kerran ollaan askissa lauantaina 4. tammikuuta, kun Kurikan HirviAreenalle saapuu APV Alavudelta.

Rauhallista joulua ihmiset. Ollaan hiljaa ja kiltisti, jos saisi vaikka kalaa.

-Jupe


   
Lisää uutisia
Jääkiekko
«  Helmikuu   »
Kategoriat